En tunne vieläkään mitään. Olen pelkkä rakkauden kovertama tyhjä kotelo. Mä en tunne mitään. En edes iloo tämän päiväsestä.
Mä en ymmärrä miksen tunne mitään. Tätä mä oon aina halunnu, mut miks tää tulee näin yllättäen. Mä en oo tehny hetkeen mitään tän olon saavuttamiseks. Mä en osaa olla edes ilonen, etten tunne enää sitä kipua. Musta on tullu se robotti, josta kerroin unelmoivani. Mun sydän on puristuksissa kahden kylmän seinän välissä. Kai tämä on parempi näin. Mä en enää koe sitä kipua, jota koen aina sua katsoessani, rakas Iris. Rakastan sinua silti enemmän, kuin mitään maailmassa. Ei ole mitään niin kaunista, kuin sinä. Olet maailmani. Hetkeksi mä vain jätän sen taka-alalle ja unohdan, koska sen muistaminen sattuu paljon enemmän, kuin unohtaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti